Mieliteko. Sellainen minulla oli. Pikkuhiljaa ja vaivihkaa se kasvoi haaveeksi. Pidin sitä käsiraudoissa ja kurissa, jotta siitä ei tulisi pakkomielle.

Kun katselin somessa kaverin kuvia Intian Jaipurista, huokaisin: ”Jonain päivänä minäkin…” ja työnsin maharadzat, blue potteryt ja ornamentit punasävyisen makuuhuoneen maton alle. Pian kävin kuitenkin kuittaamassa toisessa Intia-aiheisessa Facebook-keskustelussa: ”Mun haave on käydä Jaipurissa!”

Eikä aikaakaan, kun kollega tunnusti jakavansa saman haaveen. Vielä vähemmän meni aikaa siihen, että päätimme lähteä. Aikaa olisi kaksi päivää, hän ottaisi kaverin mukaan ja tietää meille taksikuskin. Minulle jäi hotellin varaus ja pursuileva yli-intoilu hoidettavaksi.

Sukelsin internetiin. Kävin kymmenissä hotelleissa; hostelleista hulppeisiin palatseihin asti. Elokuvista tuttua Best Marigold -hotellia ei ollut listoilla, mutta huomasin jumittuvani ns. heritage-hotelleihin. Toinen jalka oli jo tuollaisessa pienessä perheyrityksessä sisällä. Hinta ja tunne löivät käsipäivää; yksityiskohtia, yksityiskohtia, lisää yksityiskohtia ja aamiaisen kanssa kaksi yötä 84 euroa.  www.umaidbhawan.com

Sitten opiskelin Googlen kanssa Jaipuria. Tuli hiki. Historia on pitkä ja nähtävää yllinkyllin. Aikamme ei tule riittämään. Karsin listaa. Lisäsin ja vähensin. Sekoilin vuosiluvuissa ja lopulta pistin paperille muutaman merkinnän. Lopputuleman jätin avoimeksi, tulevaisuus muokkaisi sen kuitenkin historiaksi.

Lopullisesti laskin irti kontrollikäsijarrusta, kun Katariina kertoi, että kuskimme, Ramji, haluaa ehdottomasti viedä meidät kotikyläänsä matkalla Delhistä Jaipuriin. Jaahas jaahas. Mainiota. Paikallista elämää matkan varrella. Neem Ka Thaana niminen paikka on lähellä Jaipuria. Lähellä tarkoittaa Intiassa kahta, kymmentä tai jotain siltä väliltä, tuntia aikajaksona. Sovimme matkan mietelauseeksi: ”Joustavuus on mielenterveyden mitta!” Poistin matkasuunnitelman vihkosestani kokonaisen sivun.

Sunnuntaiaamuna Ramji kaarsi sovitusti autolla hotellin eteen. Aurinko hymyili leveästi kilpaa kanssamme, kun pakkauduimme kyytiin. Ramjin hymy voitti. Ehdottomasti. Potkaisin kengät jaloistani ja tunsin kuinka roadtrip-tyylinen henki astui sisälleni ja näkymätön huivi viipotti kaulassani villinä ja vapaana. Ramji napsautti ovet lukkoon. Katsoin häntä kummeksuen.  ”Yes Ma’am, hundred percent sure with me!”  No niin niin. Tietenkin. Takapenkin tytöt nyökkäsivät myös ostaen luottamuslauseen.

 

IMG_7626

 

Arvioitu ajomatka neljä tuntia. Oliko minulla jo pissahätä? Ei kai. Se on vain tunne päässä. Avauduin kuitenkin aiheesta. ”No problem ma’am. I will take care of you.” Asia selvä. Otin rennomman asennon. Arvioitu ajoaika Neem Ka Thanaa oli neljä tuntia. Liikenne sujui jouhevasti. Maisema muutti muotoaan, emmekä malttaneet ummistaa silmiä nokosille. Ramji pysäytti auton sokeriruokomehukioskille ja tankkasi itseensä energiaa.

 

IMG_7601

 

Matka jatkui ja huivi heilui. Muutaman tunnin kuluttua liikenne muuttui pellistä pehmeämpiin muotoihin.

 

IMG_8068

 

IMG_7691

 

IMG_7620

 

IMG_7698

 

Lähestyessämme Neem Ka Thaanaa,  Ramjin puhelin pirahteli useaan kertaan. Jos me olimme uteliaita, niin samat tunteet jaettiin kyläläisten kesken. ”When are you here?” Sama kysymys, monta eri soittajaa. Ramji vastaili heille kärsivällisesti. Samoin kuin vastaili myös meille. Hän hymyili. Olimme hundred percent safe ja samoilla intolukemilla tervetulleita kylään. ”Now! Now we are here! There you see our style of riksha.” Vastaan tulee erilaisin, mutta runsain määrin koristeltuja riksoja kapealla kadulla.

 

IMG_7630

 

Ajamme ulos ns. keskustasta. Kaduilla on han hiljaista, sillä ihmiset ovat paenneet sisälle iltapäivän kuumuutta. Värimaailma pastellisoituu. On kaunista.

IMG_7669

 

IMG_7652

 

 

IMG_7651

 

Auto parkkeerataan kadun varteen ja astumme Ramjin kodin pihaan. Pihasta on suora näkymä olohuoneeseen jossa suvun lapset odottavat malttamattomina vieraita. Varvasläpsykkämuodostelma osoittaa selvästi olohuoneen ja pihan rajan. Tajuamme riisua kengät pois.

 

IMG_7635

 

Vaihdamme tervehdyksiä ja uteliaita katseita. Ramji toimii tulkkina ja hänen pieni tyttärensä huomion keskipisteenä. Atrium-pihan toisella reunalla on keittiö. Siellä alkaa ruoan, jota myös rakkaudeksi voidaan täällä kutsua, valmistus Mamtan johdolla. Katariina ja Katja mahtuvat juuri ja juuri mukaan oppilaiksi ja avustajiksi. Vessa taas on toisella puolella pihaa. Ramji on ylpeä siitä, että hän on pystynyt rakentamaan perheelleen oikean vessan. Oikeaksi vessaksi kutsutaan myös reikää lattiassa. Se on seinän takana oleva yksityisalue.  Minä istun lajitoverien kanssa olohuoneessa odottelemassa ruoan valmistumista. Minulla on kuulema kauniin väristä lakkaa varpaan kynsissä. Minun mielestäni taas naiset ovat kauniita kokonaisuudessaan.

 

IMG_7647

 

IMG_7680

 

Syömme taivaallisen makuisen aterian lattialla istuen. Pyydämme Mamtaakin syömään kanssamme, mutta hän voi ruokailla kanssamme vasta, kun appi poistuu huoneesta. Hämmentävää, mutta totta. Kuten myös se, että naiset vetävät huivin kasvojen suojaksi aina, kun paikalle tulee suvun miehistä joku muu, kuin oma aviomies. Varsinainen hämmennys tulee, kun Katariina tulee vessasta. Hän on olevinaan muina miehinä, siis naisina, mutta pitelee kännykkää käsissään ja nauraa. ”Hei, ihan oikeesti! Tää tippu mun taskusta tonne vessan reikään ja nyt se ei toimi!” Tätä kohtaa ei käännetä englanniksi eikä hindiksi. Matkailu on yllätyksiä. Se on mielentila, joka pystyy käsittelemään kommelluksia.

Ennen lähtöä kävelemme kaivolle.

IMG_7655

 

IMG_7668

 

Jätämme hyvästit ja jatkamme kohti Jaipuria. Paitsi ei ihan vielä. Kylän laidalla pysähdymme mopon viereen juttelemaan. Mopoilija on Ramjin setä. Hän on myös poliisi. Sediksi saatetaan kutsua kaikkia kyläläisiä, yli kolmekymmentävuotiaita miehiä. No, tämä setämies haluaa ehdottomasti tarjota meille teet kotonaan. Joustava mieli mielessä suostumme enkä ole muistavinani, että en juo teetä. Enkä varsinkaan käytä neljää lusikallista sokeria. Tunnelma kuitenkin säilyy. Perheen teinit kuvataan länsimaalaisten kanssa. Tietenkin. Jos ei ole kuvaa, niin ei edes ole tapahtunut. Kiipeän poliisin kanssa katolle. Meillä ei ole yhteistä kieltä ja jaamme maiseman hiljaisuudella.

 

IMG_7694

 

Ja sitten jatketaan. En mahda mitään, mutta päässäni alkaa soida kappale ”Mahtava peräsin ja pulleat purjeet…”

 

IMG_7607

 

Saavuimme hotellille melkein yhtä hiljaisina kuin Katariinan kännykkä. Päivä oli ollut loistava ja mielihyvä hemmotteli aistikeskuksia. Ramji lähti omaan yöpymispaikkaansa ja me asettauduimme Umaid Bhawaniin. Kyllä! Siellä näytti samalta kuin kuvissa. Iso munalukko ovessa ja sisustuksena sitä sun tätä. Ja vielä vähän tätä.

 

 

IMG_7713

 

Aamulla kurkistin parvekkeelta ja kaikki näytti vieläkin hyvältä.

 

IMG_7711

 

Laitoimme munalukot säppiin ja lähdimme uuteen päivään. Ramji oli laatinut ohjelman. Joustavuutta oli tietysti suuntaan jos toiseen, mutta ”ostimme” kokonaisuuden sellaisenaan. Siis miksi ei? ”Hundred percent”-pläni, joka sisälsi pitkälti samat asiat kuin mitä olin lukenut internetistä. Nyt pääsin pätemään parilla vuosiluvulla. Ramjia sellainen nauratti. Takapenkin turistitkin nauroivat. Kysyin kainosti vielä, että kun näin kuvia sellaisesta step wellistä, sellaisista kiveen hakatuista kauniista portaista jotka johtavat kaivoon, tai siis sellaiseen vesialtaaseen missä ihmiset ovat voineet käydä peseytymässä. Että jospa näkis semmoisen…Ramji nyökkäsi: ”Yes ma’am. We will.”

 

IMG_7769

 

Kuinka kaunis paikka! Ja kuinka metkat portaat!

IMG_7766

 

 

Täältä jatkoimme linnoituksille. Amber, tai Amer, kuten toiset sanovat, on niistä suurin. Se näkyi jo kauas tielle.

 

IMG_7990

 

 

IMG_7786

 

IMG_7783

 

Nousimme portaita. Kurkistelimme eri puolille. Historian henkäys pyyhki hiljakseen hikisiä kasvojamme. Pian oli siirryttävä eteenpäin.  Norsut olivat palaamassa kotifarmilleen. Niillä oli valtion määrittelemä työaika tältä päivältä jo tehtynä.

 

IMG_7743

 

Elefantin muisti. Niinhän sitä sanotaan. Miltä tuo kärsä tuntuu? Muistaisinko minä sen?

 

IMG_8047

 

Se tuntui rouskuiselta. Karhealta. Möhkyräiseltä. Toinen näistä tytöistä heilautti sitä ja kärsä tuntui myös jäntevältä, määräävältä ja ponnekkaalta.

Kameli katseli, kun ohitimme sen matkatessamme seuraavaan kohteeseen.

 

IMG_7726

 

Se oli järven rannasta katsottava Jal Mahal. Palatsi,  joka on järvessä. Yksi Jaipurin kuvatuimpia kohteita. Minun kuvassani se pääsi vain taustataiteeksi herralle, joka piti kioskia.

 

IMG_8055

 

Aistit olivat koetuksella, kun siirryimme paikasta ja tunnelmasta toiseen. Posliinikaupasta välioluen kautta päiväpeitepuotiin ja siitä suorin tein hämmästelemään Hawa Mahalia.  Se on pelkkä seinä, jossa 953 ikkunaa. Näiden ikkunoiden takaa pääsi hoviin kuuluvat naiset (v. 1799) katselemaan arjen olemusta kaduilla. Miltä lie aikanaan näyttänytkään. Nyt se näytti tältä.

IMG_8044

 

Illan päätökseksi menimme elokuviin. Raj Mandir on aasialaisten elokuvateattereiden jalokivi ja hindin kielisen elokuvan päänäyttelijä Shar Rukh Khan eräs bollywoodin jalokivistä. Ennen elokuvaa otimme huikopalaksi kachorit. Sellaiset mausteiset vastapaistetut välipalat.

 

 

IMG_7993

 

Ilta oli pimennyt, kun saavuimme takaisin hotellille. Päivässä oli ehtinyt tapahtua niin julmetusti! Hengitin huoneessa munalukon kanssa intialaista yöilmaa, joka ei meinannut mahtua kaiken tunnemelskan sisään.

Aamu valkeni uudeksi ja meillä oli enää puoli päivää aikaa. Lukko oveen ja laukut ulkona odottavan Ramjin autoon. Hejdå Umaid Bhawan.

 

IMG_7946

 

Ennen ajomatkaa Delhiin, piipahdimme hindujen marmorin valkoisena hohtavaan Birla-temppeliin.

 

IMG_8040

 

IMG_7956

 

Istahdimme hetkeksi viileän marmorin kylkeen. Intialaiset perheet halusivat valokuvia. Siis länsimaalaisten kanssa. Vaihdoimme katseita. Vaihdoimme asentoja ja kuvakavereita. Vaihdoimme kameroita. Paitsi Katariinan kännykkäkamera mökötti hiljaisena edelleen.

 

IMG_7982

 

IMG_7973

 

Kello tikitti. Halusimme vielä käydä basaareissa. Voih! Aika loppui siellä alkuunsa. Putiikki putiikin perään ja tinkiminen ottaa ajasta omansa. Noh. Ensi kerralla sitten. Lohdutuspalkintona piipahdimme kaupungin laidassa olevassa käsityöpajassa.  Mattomies oli työnsä äärellä. Häntä ei hymyilyttänyt.

 

IMG_7986

 

Olimme valmiit valtatielle. Otin kengät taas pois. Tuntui kuin olisin vasta tehnyt samoin ja toisaalta kokemuksina tuntui kuin siitä olisi ainakin viikko. Mitä mitä mitä! ”Stop! Picture!” huudahdin äkkiä. Tien varressa oli valkoista. Ramji jarrutti. Hän jarrutti aina, kun huusimme picturea. Kärsivällisesti. Ystävällisesti. Vilpittömän huvittuneesti.

 

IMG_7998

 

IMG_7997

 

Kipaisin tien toiselle puolelle. En ollut koskaan ennen nähnyt marmoriveistäjiä.  En kertonut heille lumesta, joka joskus tuiskuaa kasvoille Suomessa ja mekin näytämme vähän samanlaisilta. Palasin autoon. Otin kengät pois ja tyydyin seuraamaan liikennettä.

 

IMG_8071

 

Juttelimme satunnaisesti niitä näitä. Kyselin Ramjin omasta historiasta. Hän kertoi. Puhelin pärähteli taas usein. Delhin päässä häntä jo tarvittiin. Hundred percent sure.  Sitten hän pysäytti auton. ”You stay inside.” Katselimme, kuinka valtatien varressa oli useita hedelmäkärryjä myyjineen jonossa. Ramji marssi yhdelle kärrylle. Osti hedelmiä ja syötti niitä apinoille.

 

IMG_8018

 

Arkipäiväisen normaalisti hän sitten sujahti autoon kysyvien ilmeidemme saattelemana. ”Well, everybody takes care of the cows and dogs but who cares for the apes!” Nonni. Näinhän se taitaa olla. Oli taas syytä olla onnellinen ja jättää oikeassa olemisen tahto jollekin toiselle.

Vaivuin ajatuksiini. Jaipur. Intia. Olotila. Oli hyvä olla. Takapuoleni oli molemmin puolin kiinni istuimessa ja hengitin elämää. Jääkö minusta palanen Intiaan. Pieni palanen sydäntä tähän maantien poskeen? Tai norsun kärsään? Siirrän katsetta ulos. Ohitse viuhuva liikenne. Yliopisto. Hökkeleitä. Ihmisiä. Vilkaisen takapenkin turisteja ja autoa ajavaa Ramjia. Ei! Hundred percent sure, mitään en jätä, vaan kannan kokemuksen mukanani sydämessäni.

P.S Katariinan kännykkä heräsi yllättäen henkiin. 🙂