Kuule Malala,
istun tässä keittiön pöydän ääressä. Otin lasillisen vettä. Otin sen suoraan kraanasta. Meille se on itsestään selvää, sellainen puhdas hanavesi siis. Katson kirjasi ”Minä olen Malala” kannen kuvaa. Olen myös lukenut sen. Lukutaitokin on meille itsestään selvää. Itsestäänselvyys, sen sijaan, ei ole meillekään luetun ymmärtäminen.

Ihan tylsää, mutta pakko tunnustaa, että sana ”Pakistan”, ei ollut tuonut päähäni ainuttakaan mielikuvaa kauniista maisemista. Eipä ollut liioin kirjainyhdistelmä ”Swat”, kielinyt minulle Swatjoen laaksosta Hindukušvuoristossa. Anteeksi siis tietämättömyyteni. Mutta nyt, kirjan luettuani, näen näidenkin sanojen takana ylväitä maisemia. Ja ihmisiä. Yksilöinä. Näen lapset. Ne, jotka ovat perheineen retkellä joen rannalla, ja myös jätetunkion pienet likaiset lapset. Haistan erilaiset tuoksut. Haistan tuoksun ja hajun eron. Kuulen lasten viattomat äänet, mutta myös vaiennetut äänet.

IMG_4859

Norjalaisen tv:n haastattelussa sanoit:”They are going to kill you anyway, so it`s better to talk before they do.” Menin kamalan pieneksi. Tuollainen lause hermostuttaa. Paidan kainaloihin muodostuivat Green River Swatin lisäksi muutama järvialue. Mitähän minun suustani mahtaisi tulla ulos pyssyllä uhattuna, kun joskus muutenkin pelottaa puhua. Mutta pidän totuudesta. Arvostan sitä. Ja haluan puhua ja kuulla sen. Suoraan sydämestä ja sydämellä. Ja siltikin joskus pelottaa, että tulee alas ammutuksi, vaikka vastassa ei olisi terroristi. Siis minua pelottaa. Ei sinua.

Pyörittelen vesilasia käsissäni. Onneksi se on puoliksi täynnä.
Puhutaan mieluummin niistä asioista missä olemme samanlaisia.

Joo! Me olemme molemmat syntyneet kesällä. Sinä heinä- ja minä elokuussa. Kippis!
Jaamme yhteisen käsityksen siitä, että jokaisella lapsella on oltava oikeus koulunkäyntiin ja opiskeluun. Jokaisessa maailmankolkassa.PISTE! Täällä meillä päin sanotaan ”PISTE” asian perään, kun sanotaan jotain sellaista, mihin ei hyväksytä vastaväitteitä.
Meillä täällä sanotaan myös oppivelvollisuus. Oppivelvollisuuslaki astui voimaan 1921. Sitä myös vastustettiin, sillä kansakoulun pelättiin olevan yhteiskunnalle kallis ja kasvattavan huonoja työntekijöitä. Onneksi nuo ajatukset ovat tomuttuneet pölyisen epäluulon historiaan.
Luettuani kirjasi, haluaisin vaihtaa sanan ”oppivelvollisuus” sanaan ”oppioikeus”. Oppioikeus on paljon positiivisempi. Ylväämpikin. Siitä sanasta me tykätään. Eikö vaan Malala?

IMG_4861

Sitten on asia, joka on myös meille molemmille tärkeä ja yhdistävä tekijä. Läheiset ihmiset. Perhe ja ystävät. Ei, en tarkoita Obamaa ja Jolien Angelinaa. Heitä en tunne. Mutta ne muut hienot ihmiset, jotka ovat lähellä. Ne, joiden takin helma ei heilahda silmillesi riippuen siitä mistä tuulee. Ne, jotka pysyvät rinnallasi, riippumatta siitä kenen edessä seistään. Ne, jotka työntävät sinua ylämäessä ja pitävät kiinni alamäessä. Ne, jotka uskaltavat puhua. Tässä kohtaa haluan kyllä jäävätä mahdollisuuden: ”Aseella uhattuna”. Ymmärräthän? Kun, en voi itsekään luvata, ettei sellaisessa tilanteessa tulisi notkahdusta ja retkahdusta.

Tyttäreni koulun tunnuslauseena oli: ”Tiedä! Älä luule!” Minusta se on aivan hurmaava lause. Se sisältää viisaan ohjeen ja toimii monisäikeisenä: Kehotuksen perinteisestä tietämättömyydestä tietoon. Kehotuksen hankkia tietoa olettamisen sijaan. Kehotuksen olla levittämättä perusteetonta tietoa. (Joo Malala, en usko, että olet CIA:n agentti) Tärkeää lauseessa on, että se kehottaa kaikkia. Niin oppilaita kuin opettajiakin. Tietohan on myös monisuuntaista. Välillä lapsi opettaa enemmän aikuista ja välillä vuoro vaihtuu.

Luen nyt edellä kirjoittamaani. Luen uudestaan. En haluaisi ymmärtää lukemaani, sillä siitä näkyy kuinka pieneltä näytän rinnallasi. Kuinka kevyt sinun rohkeutesi mitassa. Kuinka keskenkasvuinen päämäärätietoisuudessa. Vaikka on minulla jo päämääriäkin! Olen tehnyt useita upeita suunnitelmia seuraavaa elämää varten.

Mutta, että tässä elämässä ja nyt?
Otan oppitunteja viisaudesta ja rohkeudesta opiskellessani elämänkoulussa.
Kannan korteni koulutukseen lasten oppioikeuden jalkautumisessa maailmankolkkiin.
Kuule Malala, vesilasini on vieläkin puoliksi täynnä. Kippis ja kiitos ihan tosi paljon!