Jossain vaiheessa ne ilmestyivät siihen; kasa kaukosäätimiä.  Ne soluttautuivat ilman lupaani olohuoneeseen ja karkoittivat VHS-soittimen ja helpon elämän. Minua ei enää ymmärretty, kun pyysin äänittämään jonkun ohjelman.  Ohjelma piti tallentaa.  Jaahas.  Pitäkää kaukosäätimenne!  Marssin marttyyrinä omiin oloihini.

Aloitin uuden suhteen. Varovasti, hatarin epävarmoin askelin. Mutta pikkuhiljaa läppärini ja minä löysimme yhteisymmärryksen. Se pystyi tarjoamaan monenlaisia väyliä uteliaisuuden tyydyttämiseen. Päivitin uusia ohjelmia ja samalla päivitin itseni nykyaikaan.

Lasten kehoituksesta sukelsin mukaan Facebook-maailmaan. Se osoittautuikin hyväksi keinoksi erilaisiin yhteydenpitoihin koti- ja ulkomailla.  Siis Facebook-kavereiden kanssa. Facebook-kaveri on facebook-kaveri.  Facebook-kaveri voi myös olla tavallinen kaveri. Olen vastannut kymmeniä kertoja:” Kyllä! Kyllä tapaan edelleen ihmisä livenä. Ei! Ei elämäni ole chateissa, mutta tottakai hyödynnän tämän helpon väylän sopiakseni tapaamisia.” Ja myös moneen muuhun kysymykseen olen vastannut, vaikka kysyjillä on ollut vastaukset jo valmiina. Nämä kysyjät eivät ole sosiaalisessa mediassa.

Minulla on onni elää ja tehdä töitä kaiken ikäisten ihmisten kanssa. Maailmankuva hahmottuu paremmin kokonaisuudeksi,  kun se täyttyy erilaisista ajatuksista.  Jotta pysyn tasavertaisena, täytyy minun tietenkin olla kiinnostunut tästä ajasta. En voi vaatia tasavertaisuutta,  jos soittelen ”Iltatuulen viestiä” kaiken aikaa tai puhun ATK-tukihenkilöistä.  Siispä kuuntelen ympäristöä ja opin internetistä.  Pala palalta olen saanut luottoa esimerkiksi nuorimmaiselta lapselta, joka on syntynyt digilusikka suussa.  Hän osti tämän blogisivun tilan minulle syntymäpäivälahjaksi. Olin otettu. Otin sen kunnianosoituksena.  Välillä tämä lapsityövoima toimii paremmin, joskus ei niin hyvin. Hän saattaa vastata avunpyyntöön: ” Hellu, sä osaat kyllä! Koitat vaan itse!” Yritys ja erehdys. Ne ovat pysyneet muuttumattomina vuosien saatossa.

Pieni hetki tyyntä. Sitten pitikin jo perustaa twittertili. Taas uusi juttu. Erilainen. Ei ystäväkeskeinen, vaan aihekeskeinen. Olen tutustunut siihen hissunkissun ja kasvattanut ymmärrystä pikkuhiljaa.  En myönnä olevani varsinaisesti koukussa, mutta seuraan sitä aktiivisesti. Tai ihan vähän jäin koukkuun aiheeseen Suomen digitalisoinnista.  Näen sen mahdollisuutena ja energinen keskustelu aiheesta luo lisää energiaa aiheeseen. Parhaina hetkinä uskon, että saamme aikaan tekoja.

Tänään seurasin ”Digitaalinen Suomi-päättäjäseminaaria” live streamina.  http://digibarometri.fi/

Tutkimusta Suomen digitaalisesta tilasta, esitelmöintiä ja panelointia.

Mieleen jäi ajatuksia sanotuista sanoista: Suomella on mainiot valmiudet, joita ei ole hyödynnetty tarpeeksi. Digitalisoituminen vaatii ajatuksen ja asententeen säätämistä digitaajuudelle. Amerikassa istuu johtoryhmässä myös digijohtaja. Muutos lähtee asenteesta, ylimmästä johdosta ja se tapahtuu vain rohkeasti tekemällä. Samat vaatimukset yksityisellä ja kunnallisella puolella. Muutos on jatkuvaa ja se muuttaa  jatkuvasti muotoaan. Viimeinen käyttöpäivä muutaman vuosikymmenen takaisessa korkeakoulututkintopaperissa on mennyt umpeen, mikäli sitä ei ole päivitetty digiaikaan. Seuraavat päättäjät ovat natiivi digejä.

Palasin ohjelman jälkeen omaan elämääni. Lukiolainen kertoi, että he saivat kouluun uudet kannettavat tietokoneet. Välitunnilla yksi opettaja riensi hänen luokseen:” Kuule, voi olla, että tarvitsen apua. Meille lyötiin tällaset käteen.” Ne ”tällaset” olivat Ipadit. Loistavaa! Siis, että kehitys on siinä lukiossa ajan tasalla ja vuorovaikutus livenä elossa. Taidan kehutwiitata Pekka Saurille, joka kantaa Helsinkiä urhokkaasti twitterissä.

Tutkiskellessani suhdettani digimaailmaan, huomaan, että valitsen kampaajan/ lääkärin tms. mieluiten sieltä, missä ajan voi tilata netistä. Jos taas etsin henkilöä internetistä, ja häntä ei löydy LindIn:stä ja twitteristä, niin mahdollisuus siitä, että ko. henkilö on sammaloitunut, herää auttamatta päässäni.  Katson tv-ohjelmat netistä silloin, kun minulle sopii. Seuraan niin kotimaista, kuin ulkolaista mediaa somen kautta.  Jos ja kun, pääni tulee ahtaaksi kaikesta, suljen tietokoneen ja puhelimen. Mikäli haluan tarkistaa, että minusta ei ole tullut liikakäyttäjä, luen paperiversiokirjan tai lähden elokuvateatteriin. Lopultahan tämäkin kaikki on omalla vastuulla.

Olen kiitollinen lapsilleni ja muille ajan ihmisille ympärilläni, jotka eivät anna maailmani ummehtua. Historiakin on hieno asia. Tulevaisuudella on mahdollisuutensa. Tänään pitää elää tätä päivää hyödyntäen historiaa ja tehden tulevaisuutta.

 

IMG_4515