Savolainen ja stadilainen tapasivat Töölön Linkossa. Söivät pizzaa ja vadelma-halloumisalattia.  Ja puhuivat, puhuivat ja puhuivat.
Illalla sain pölinän pöytäkirjan postiin kirjoitettuna.
Saanen esitellä! Tänään tässä paalupaikalla on blogivieraani NRO 1.  Kollegakaveri Mari Leskinen! Hurraa hurraa hurraa!
IMG_4490
MARI LESKINEN:
Silmistä sen ensin näkee. Ne täyttyvät ymmärryksen kipinästä. Se tajuu tän. ”Ninininiii” kaikuu ravintolassa ja kädet nousevat sivuille yhdeksänkymmenen asteen kulmaan, pää nojautuu kevyesti sivulle ja istualtaankin sen pyörivän liikkeen alppiniityllä voi esittää. ”Ahahahaa”. Ei tarvita oikeita alppeja, eikä meidän epävireistä kitaraa, mutta Julie Andrewsin esittämä Maria on läsnä. Rakastan Sound of Musicia. Ja niin näköjään Helenakin. Sitä nyt vaan ei ole niin helppo julkisesti tunnustaa ja on aina paljon muutakin puhuttavaa. Puhutaan perheestä, selviytymisestä, arjesta, kasvusta, muutoksesta ja somesta. Kuvistakin. Ja jatketaan ilon pilkahduksista, ystävyydestä ja vuorovaikutuksesta.

Ehkä polkaistaan Singerillä niistä Helenan kuuluisista väärän värisistä verhoista mekot, nojaillaan eteerisinä Salzburgin kahviloissa käsi poskella, huulet kiillotettuina ja väitetään, että uusi arkkitehtuuri tai musiikki meidät tänne toi, vaikka todellisuudessa Von Trappin museo ja viipyilevät kakkukahvit kutsuivat. Niin ja se rohkea Maria!

Vaikka ei pyörittäisi niityllä ja johdettaisi uusio-perhettä alppien yli, niin pyöritään kuitenkin. Levitetään kädet vielä leveämmälle, pää rohkeasti taaksepäin ja välillä lauletaan:

”DO, a deer, a female dear. RE, a drop of golden sun.  MI, a name, I call myself.  FA, a long long way to run…..”

Uskalla. Tunne ja tunnusta. Kokeile. Kädet sivuille. Pää kallelleen ja pyörähdä!

 

1619420_10151889238975172_1017633007_n