”Olenko mä leija?” kysyin kaveriltani, kun olin kertonut hänelle työpäivästäni. ”Olet!” hän vastasi epäröimättä hetkeäkään. Lisäsi vielä: ”Leija Oy Ab.” En oikein tiennyt olinko tyytyväinen omaan brändiini.  Joskus aikoinaanhan leija tarkoitti sen lajin edustajaa,  joka pörräsi kaikissa kuumissa,  ja ei niinkään kuumissa, bileissä ja tilaisuuksissa, vain tullakseen nähdyksi.  Minä taas haluan mieluummin nähdä itse.

Kertoessani työpäivästä, katsoin kuitenkin itseäni ulkoapäin: Oli poikkeuksellisen hiljainen päivä. Huomasin asiakkaan katselevan tietokoneeltaan huikean värisiä, hienoja valokuvia.  Kävelin ohi. Hetken kuluttua toimitin toista asiaa ja kävelin ohi hitaammin.  Kolmas ohitus oli tekaistu. Hidastin vauhtia asiakkaan kohdalla ja laskeuduin viereen kyykkyyn. ”Anteeksi, mutta teillä on äärimmäisen kauniita valokuvia.” Asiakas katsoi minua ja hymyili. Hymyn jatkeeksi sain kuulla sarjan mielenkiintoisia juttuja sukelluksesta, havainnollistettuna upeilla valokuvilla. Ja sitten minun oli jo pakko siirtyä muihin askareisiin.  Asiakkaan kertomukset puhalsivat lämpimän  lempeän myötätuulen minuun ja tuo tuuli piti minua ilmassa.

Tuuli ei vielä ollut ehtinyt tyyntyä, kun toinen ystäväni, kysyi lähtisinkö hänen seurakseen tutustumaan Katajanokan vankilaan.  Siis entiseen vankilaan, nykyiseen hotelliin. Tunsin, kuinka naru nyki minua liikkeelle ja lähdin. Saimme hotellissa oppaan mukaan. Oppaalla oli tukku tarinoita vankilan historiasta. Hän puhui ystäväni kanssa vuosituhannen alun vangeista nimillä,  kutsumanimillä ja yksityiskohdilla. Ja Leija Oy Ab kuunteli katseli ja nautti.  Ja sitten taas katseli ja kuunteli ja nautti. Ummisti silmänsä vankikopperon sängyllä ja mietti millaista olisi,  jos leijan naru olisi kaltereissa kiinni, ja ainoa tuulenvire olisi satunnainen, vartijan ovenavauksen myötä, tuleva vaimea pieni puhallus. Muisteli kopperon kovalla sängyllä lukemaansa lausetta: ” Mielikin voi olla vankila, mutta onneksi se on avovankila.”

 

mas 155

 

Leija Oy Ab oli  lähellä mahalaskua, kun onneksi koitti jo seuraava lennähdys. Oli tuttujen ja tuntemattomien yhteinen iltaseminaari, jossa juhlittiin  yhden haaveen matkaa maaliin asti. He olivat toteuttaneet tavoitteensa yhteisellä tekemisellä ja yhteen hiileen puhaltamisella.  Puhallus oli niin vahva, että se olisi pitänyt ilmassa vaikka kuumailmapallon. Leija Oy Ab:n oli mahdotonta pysyä paikoillaan.  Naruja oli monta ja ne nykivät leijaa liikutuksen kautta iloon ja myötäeloon. Paikalla oli paljon hyvää tuulta, ja se tuli etelästä ja lännestä.

Viikko oli lopuillaan. Leija Oy Ab oli laskeutumassa, mutta silloin naru nytkähti viestillä: ” Lähdet sä meidän kanssa luistelemaan?” Leija nousi maasta ilmaan. Ihan vain 10 cm:ä. Sen verran, että haki luistimet, joita oli viimeksi käyttänyt 10 vuotta sitten, esille.

Luistinrata näytti kauniilta. Lunta leijaili hiljalleen pimeässä illassa, pienessä pakkasessa.  Leija Oy Ab leijaili korkeammalle.  Sen liukuvuus jäällä ei vastannut sen mielialan korkeutta.  Leija Oy Ab oli vain niin tavattoman onnellinen. Onnellinen tytöistä. Onnellinen mukanaolosta. Onnellinen, siitä kuinka he nykivät leijan naruja naurulla ja kannustuksella.

 

1017552_10150438416694977_970836522_n

 

Ilta päätyi jään pintaan. Mutta vain fyysisesti.  Mieli leijaili vapaana  korkealla. Kuinka pieniä asioita ovat taivaalla leijailevat lumihiutaleet? Kuinka pienistä asioista muodostuvat isot ilonaiheet? Kuinka suurta on saada tuulta allensa! Kuinka suurta on ympärillä olevat ihmiset, jotka nykivät narusta! Kuinka kevyeksi paino muuttuu osallistumalla toisen osaamiseen tai onneen! Kuinka helposti jakamalla ja antamalla, voi saada ihmisen muuttumaan vaikkapa leijaksi!