Uusi vuosi on kuin syksyinen maanantai. Täynnä mahdollisuuksia ja uusia alkuja. Siinä se nyt jo katselee, 2014. Vaativaisena ja valmiina ottamaan  estradin haltuunsa varmoin askelin, kädet levällään, odotuksineen ja lupauksineen. Se on pukeutunut parhaimpiinsa. Juhlaleningissä on erittäin avonainen selkä. Siitä näkee, että sillä on silmät myös selässä. Auts. Ilmiselvästi se näkee ne viimevuotiset lupaukset, joiden toteutukset jäivät johonkin puolimatkan krouviin. Viuhdon omilla käsilläni sille osoittaen, että tehtiinhän me kaikki kuitenkin myös toteutuksia. Toteutuksia, jopa ilman lupauksia. Että kuulehan 2014, ei mennyt ihan koko 2013 kattoon syljeskellessä!  

Hänen korkeutensa, 2014, nyökkää armollisesti ja hyväksyvästi, mutta siitä huolimatta se näyttää jotenkin totiselta ja kysyvältä. Mitä se nyt oikein haluaa? Tunnustuksia? Jep. Tulihan sitä myös tyrittyä. Joo joo, muistan sen, kun käytin sananlaskuja selviytymiskeinona kiusallisessa tilanteessa. Niin, ja totta vieköön, olihan se klassikko: ”Mulla ei oo aikaa!” ihan järjettömän läpinäkyvä tekosyy. Sorry.

Näen paljastavan hymykuopan Uuden Vuoden poskessa. Sellaisesta minä innostun! Päässäni sinkoilee kipinöitä. Tähtisadetikun suhinaa ja sihinää. Pystynkö tähän? Suuriin lupauksiin ja lunastuksiin kuten: En toista samoja virheitä. Yritän ymmärtää enemmän ja paremmin. En ole moksiskaan, jos ei siihen ole oikeasti aihetta.  Suodatan ja suvaitsen. Spraymaalaan hienon graffitin kauniista isosta sanasta: ”INHIMILLISYYS”. Ja jos en löydä sopivaa suurta betoniplänttiä, niin taggaan huulipunalla tuon sanan yleisen vessan seinään.

Aijai, miten leveästi 2014 nyt näyttääkään hymyilevän. Sen lakeriset juhlakengät kopsauttavat silkasta ilosta pari kertaa parkettia.  Hymy on kannustava ja se ulottuu suunpielistä silmäkulmiin asti. Saan tuollaisesta ilmeestä energisen uskon ja uskalluksen puuskan. Puuska täyttää minut karheista kantapäistä juurikasvun tyveen asti. Kahdenkeskeinen tangomme muuttuu ripaskaksi. Siinä hyvänolon hyrskeessä minäkuvani vääristyy. Tähtisateessa, ripaskan tahdissa ylitän itseni. Noustessani  kyykkyasennosta juuri ylöspäin, kädet ovat vantterasti vyötäisillä, tunnen itseni varmaksi  ja lupaus pääsee suustani:” En enää nypi mustapäitä ja finnejä! En ainakaan ennenkuin ne ovat ”kypsiä.”