Tupla tai kuitti, ja aikalailla poikki. Ajan puolivaloilla ja moottori käy tyhjäkäyntiä.   Halajan vitamiiniruisketta tai piristettä saadakseni moottorista tehot irti. Jotain särmää.  Idoleita ja ihanteita.

Lähdin etsimään ja löytämään. Menin jäähallille katsomaan luisteluesityksiä. Siellä esiintyi muodostelmaluistelujoukkue Team Sympatique. Kotoisemmin sanottuna Symppikset. 30 kpl,  9-13 vuotiaita tyttöjä.

Katsoin kuinka he odottivat vuoroaan jään laidalla. Tiivis joukko nutturoita. Varsan jalkoja. Joukko odotusta poreilevia ihmistaimia. Tiimi joka katsoi samaan suuntaan. Siihen yhteiseen tavoitteeseen. Kun kaukalon luukku aukesi ja villivarsat luistelivat jäälle, he näyttivät lapsilta, vahvoilta lapsilta, joilla oli selvä peloton suunta tekemiselle.

Ohjelmassa oli  takana tarina jota he yhdessä kuljettivat alun vaikeuksista hurmaavaan loppuun. http://www.hsk.fi/muodostelmaluistelu/team-sympatique/ohjelma/

Olin liikuttunut. Nuo pienet ihmiset esittämässä suurta tarinaa. ”ROHKEUTTA! VOIMAA! RAKKAUTTA! VAUHTIA! TAISTELUTAHTOA! NOKKELUUTTA! SuperSymppis on syntynyt! Naamio silmille, hanskat käteen, viitta liehumaan ja kaupunkia turvaamaan! Tänä yönä ei pahan kannata liikkua!”

Moottorini kävi pehmeästi ja valot vilkuttivat iloa. Näkökentällä liikkui ihanteita. Huomasin uskovani, että on olemassa Supersymppiksiä. Halusin uskoa niin. Ostin kioskista fanirintanapin ollakseni pikkiriikkisen Supersymppis itsekin. Ostin toisen fanirintanapin, koska niin  haluan, että hyvä voittaa aina pahan.

 

IMG_4071