Booooooring. So boring. Historiantunnit oli tehty hämähäkinseiteistä ja eltaantuneesta homeen hajusta. Ei ollut niinku mun juttu. Minä tyttö se puhaltelin purukumipalloja ja haaveilin tulevaisuudesta.

Nyt elän sitä tulevaisuutta. Juuri kukaan ei jauha enää purukumia. Haaveilen edelleen tulevaisuudesta, mutta olen kurkistanut myös hämähäkinseittien taakse. Ihan vähän ottanut kulahtaneesta esiripun kulmasta kiinni ja tirkistellyt historian henkilöitä.

Olen aloittanut varovasti ja läheltä. Tuusulanjärven tienoilta. Hämmennyksissä katsonut kaunista maisemaa, jonka järvi ympäristöineen tarjoaa. Silmät pyöreinä lukenut seudulla vaikuttaneesta taitelijayhteisöstä. Sibeliuksen sävelten soidessa seurannut nuotti nuotilta, millaista elämää he ovat viettäneet. Rakkauden draamoissa homeen haju on vaihtunut ruusun tuoksuun ja hämähäkinseitit pitsiliinoihin. Aikakautensa kauniit ja rohkeat.

Ymmärrän, että historialla on merkitystä. Minun maailmani ei olisi tällainen ilman aikoinaan luotua pohjaa. Suomalaisuus ei tuntuisi tältä ilman näitä ihmisiä.

Viime viikolla vietettiin Venny Soldan-Brofeldtin 150-vuotispäivää. Eilen Eero Järnefelt täytti 150v. Maaliskuussa Wreden Mathildalla on syntymäpäivä. Hänkin täyttää 150-v.

Näin, kun bondailee tarpeeksi vanhojen ihmisten seurassa, sitä tuntee itsensä ihan tytönhupakoksi.  Taidan käydä ostamassa purukumia.