Kaikkihan on maksettava eikös juu? Kuten verot. Ja niillä veroilla hyvinvointivaltiossa asiat hoidetaan kuntoon priorisoimalla tärkeät asiat ensin. Onko olemassa tärkeämpää asiaa kuin lapset? Minulle ei ole.

En voinut hyväksyä, että Lastenklinikka-asiaa ei saada kuntoon. Senhän pitäisi olla kunnossa tänään. Tai oikeastaan jo eilen. Manasin politiikkaa ja kiemuroita. Manasin ja kirosin. Ajattelin sairaita lapsia. Näin lasten kipeät, surulliset, mutta lapsellisen luottavaiset katseet. Ne katsoivat minuun. Ne eivät ymmärtäneet. Eivät ymmärtäneet  politiikkaa, eivätkä liioin minun puuttumattomuuttani asiaan. Katsoin itseäni; näinkö minä käyttäydyn?  Apua! Minä näytin siltä, kuin mököttäisin kädet puuskassa, pettyneenä ja toimintakykyni menettäneenä. Sairaan lapselliseltahan tuo kuva minusta näytti.

Aloin seurata keskustelua aiheesta ”uusi lastensairaala”, niin sosiaalisessa kuin perinteisessä mediassa. Kaipasin perusteluja, faktaa ja motivoitumista. Sairaan lapsen katse taas seurasi minua.

Törmäsin kollegani, Theresa Hagelstamin, facebook-postaukseen:

”Hei kaikille! Kuten moni teistä jo tietääkin, olen ollut monta vuotta kotona, koska meidän pieni Inez sairastui vakavasti ollessaan vasta noin vuoden ikäinen. Olemme viettäneet paljon aikaa Helsingin Lastenklinikalla ja rankkaa on ollut..sitä ei voi kieltää. Nyt meillä on asiat jo ihan hyvin ja jaksaa jo ajatella muitakin asioita-kuten esim. varastojen siivoamista. Siitä se ajatus sitten lähti. Halusin tehdä jotain konkreettista, josta voisi olla apua ja iloa jollekin. Päätin perustaa meidän kellarikerrokseen lastentarvikekaupan, koska tavaraa oli aivan valtavasti. ”Halvalla menee, mutta menköön”, oli meininki! Enpä arvannut miten kiire kotiäidille tulisi, kun laitoin ensimmäiset ilmoitukset tänne ja Parents in Hki-ryhmään. Putiikki oli auki, viestiä pukkasi myöhään yöhön asti ja piti siinä sivussa hoitaa lapset, koira ja kotikin. Nyt haluankin kiittää kaikkia ihania ihmisiä, jotka ovat meillä käyneet! Kassassa on 925,- euroa! Tämän summan me lahjoitamme Uuden lasten sairaalan rakentamiseen Helsinkiin vuonna 2017. Pistäkää hyvä kiertämään ja lahjoittakaa tekin, jotka ette meille päässeet! Voikaa hyvin. Terveisin, Theresa, Jani, Inez (5v) & Max (2v.)”

 

Theresan kauppa

 

Ymmärsin, että nuo kolme pistettä, jotka seuraavat lausetta ”ja rankkaa on ollut”, sisältävät hirveän paljon asioita. Ymmärsin, että perhe, joka on nähnyt aitiopaikalta sairaan lapsen hoidon ja kokenut kaiken siihen sisältyvän, on päässyt yli ärtymyksestään ja he ovat siirtyneet vaiheeseen ”asia paranee vain tekemällä”.   Tuohon on pystyttävä kyllä minunkin! Tänään en osta berliinimunkkeja, vaan laitan sen rahan uuden lastensairaalan tilille. Kun menen kirpputorille, laitan tuotosta osan tuolle tilille.  Jos joku haluaa ostaa minulle lahjan, pyydän laittamaan sen sijaan rahan tilille. Etsin kyllä oman tieni vaikuttaa yhden kansalaisen verran.

Uusi lastensairaalahanke kansalaisavulla on kertalaatuinen. Tästä konseptista ei tule käytäntöä hyvinvointivaltion ongelmien ratkaisuissa. Katson tulevaisuuteen. Sairas lapsi katsoo mihin osoitan. Uudesta lastensairaalasta tulee maailman hienoin sairaala! Sitä on rakentamassa miljoona suomalaista! Sellaista voi tapahtua vain Suomessa.

Olen onnellinen, että laskin käteni alas puuska-asennosta. Olen oikeassa, koska voin katsoa sairasta lasta silmiin ja sanoa: ”Teen kaikkeni sinun vuoksesi.”

Mitä sinä teet?

http://uusilastensairaala2017.fi/