Tallustelen ja katselen ympärilleni Kiinalaisessa miljoonakaupungissa Chongqingissa.  Kaupungissa arvioidaan asuvan 30 miljoonaa ihmistä, joten huomaamaton soluttautuminen joukkoon käy luontevasti. Vesisade pisaroittelee hentona,  jatkuvana kosteussuihkuna ja sateensuojien marssikulku liikehtii värikkäänä jatkumona.

IMG_3798

 

Lennolla kiinalainen kollegani oli hakenut minut keittiöstä:” Helena, could you please come with me? There are passengers who are interested in you.” No, mikäpä siinä. Seurasin häntä koneen keskiosaan. Siellä istui joukko ”lajitovereitani”.  Aikuisia naisia omalla yhteisellä matkallaan . Kiinalaisia kuitenkin. Kollega toimi tulkkina. Minä seisoin patsaana, jota siinä arvioitiin ja ihmeteltiin.  Ikä, työura, perhe ja sen sellaista. Naiset tuuppivat aina välillä toisiaan kylkiin ja kikattivat avoimesti.  Sitten he taas katsoivat minua. Välillä minusta tuntui, että he nauroivat minulle. Välillä tuntui, että me nauroimme yhdessä. Ehkä se oli ominaista ”sinisilmäisyyttäni”, mutta toisaalta he osoittivat silmiäni ja viesti oli; ”same same”.

Näillä samoilla silmillä katson kuitenkin ulkopuolisena tätä menoa täällä.  Ostoksilla olijoita. Turistibussista purkaantuvia kiinalaisia. Ihmisiä työnsä äärellä. Omegan ovivartija sen sijaan katsoi kivimiehiä työssään kaupan ulkopuolella.

IMG_3801

 

Astun sisään Metropolitan Plazan kauppakeskukseen. Olin saanut vinkin, että siellä on hyvä ruokkapaikka. Tavaratalo loistaa länsimaalaista nykyaikaa kaikkine merkkiliikkeineen. Asiakkaat loistavat poissaolollaan. Pikaisella katsauksella kaupanmyyjiä on enemmän kuin asiakkaita. Nousen liukuportaita pitkin kuudenteen kerrokseen omassa yksinäisessä rauhassani. Jokaisessa kerroksessa katsoo eri vartija kulkuani.  Löydän suositellun ravintolan. Ja sen vieressä toisen. Ja kolmannenkin. Kaikki tyhjillään. Kulman takaa kuuluu rätisevä musiikki. Menen kurkistamaan ja löydän luistinradan. ”Saanko astua portin toiselle puolelle ottamaan kuvan?” Ja odottamatta ymmärrystä tai lupaa, työnnän portin auki.  Nuori nainen ja lapsi nauttivat jään kosketuksesta ottaen välillä tuntumaa jään pintaan. Ulkona vallitseva lämmin kosteus ei ulotu tänne. Amerikkalainen sanoisi: ”Cool!”

IMG_3805

 

Päätänkin mennä syömään toisenlaisen tunnelman piiriin. Enemmän perinteiseen kiinalaiseen. Vastakkaiseen suuntaan kymmenen minuutin kävelyn kuluttua putoaa silmistä kymmeniä vuosia. Ledvalot vaihtuvat loistevaloputkiin. Edellisellä kerralla näkemäni nappikauppias ei ole paikallaan kadulla. Toivon, että hän on vain jossain muualla sadetta suojassa. Kohderavintolaa ei enää myöskään ole. Vain kellertävä ruokalista muistona seinässä. Osoittelen sitä ohikulkijalle. Hän katsoo vuoroin ruokalistaa, vuoroin minua ja nauraa sitten päätään pudistellen.

IMG_3775

 

Seilaan vielä  hetken liikkeessä mukana. Kosteus painaa kengissä, ja väsymyksen silmäpussit ovat sen kokoiset, että havaitsen ne jo omassa näkökentässäni.  Pysähdyn liikennevaloihin. Enemmän uupumuksesta kuin suomalaista lainkuuliaisuuttani.

IMG_3780

 

Pikahätäratkaisuna päädyn kahvilaan, joka sijaitsee ikäänkuin vedenjakana tunnelmissa ja näkymissä. Toiseen suuntaan siitä lähtiessä voi nähdä topatut yöpuvut ja toisessa silkkiset iltapuvut. Harmaa alue on olemassa, sillä ihmiset ovat liikenteessä pukeutuneina molempiin.

Ostan kiwimehun ja currypiirakan. Kahvilassa on täyttä. Osoitan kiinalaiselle rouvalla tyhjää tuolia hänen vieressään. Hän nyökkää ja jatkaa salaatin syöntiään. Välillä kuitenkin luomme salaisia uteliaita katsauksia toisiimme alta silmäkulmain. Kun katseemme kohtaavat, me hymyilemme. Sitten hänen miehensä liittyy seuraamme. He alkavat puhua minusta. Tiedän sen pienistä vinkeistä, kuten molempien katseiden suuntautumisesta minuun. Pureskelen kiwimehua ja hymyilen heille. Rouva antaa suuremman vinkin ja hinaa tuolinsa ihan viereeni. Herra kaivaa kännykän taskustaan ja ottaa meistä kuvia. Rouva osoittaa silmiäni ja näyttää peukkua niille. Nauran. Ihan vain hermostuksissani. Minun silmänihän ovat pienemmät kuin hänen. Näytän peukkua hänen silmilleen, ja sitten tietenkin otan heistä kuvia vuorovaikutuksen nimissä. He haluavat katsoa mitä sain tallennettua. Vielä yksi, ymmärrän. Rouva haluaa näyttää sormimerkkinsä kuvassa. Hyvä, hän nyökkää. Kuvistani hän huomaa myös poikani. Esitän kuinka pidän häntä sylissäni keinuttaen käsivarsillani. Hän ei hämmenny, vaikka vauva on iso. 17-vuotias. Sitten he kertovat, että heillä on kaksi aikuista lasta. Tai luulen niin, vaikka yhtä hyvin voi olla, että he kertovat syöneensä kaksi hyvää isoa salaattia. Herra ottaa taas kuvaa. Rouva kysyy häneltä jotain. Mies näyttää ”hyshys”. Aah, nyt ollaan videolla. Meitä naurattaa. Nyt me nauramme yhdessä, emmekä toisillemme.

IMG_3823

 

Jätän heidät katsomaan videota. Omat muistoni ovat piirtyneet kameralle ja pään sisäiselle muistikortille. On aika suunnata hotellille, sulkea nämä silmät ja katsoa kauniita unia. Hyvää yötä.